Tänä keväänä useasti podettua tautiakin vakavampi sairaus iski eilen.

VAUVAKUUME!

Vihdoin sain nähdä tulevan kummilapseni sitten synnytyksen. Voi että miten suloinen ja lämmin. Tuoksuva ja niin. Niin ihana. Ja miten tutun näköinen.

Lääkettä siihen?

Kävin viime viikolla entisessä työpaikassakin. Siellä oli niin masentunut tunnelma edelleen. Myymis ja lähisukulaisensa sanoivat molemmat toisistaan erillään kaipaavansa entistä porukkaa. Ikävissään. Suoraan sanottuna ja suurin piirtein nuo kaksi ovat maailmassa viimeiset ihmiset joiden suusta olisin moista tunnustusta odottanut. Tuon vierailun jälkeen olen tuntenut itsekin outoa kaipuuta entiseen. Ihan kuin haluaisin takaisin? Olen täysin tyytyväinen nykyiseen työpaikkaani, mutta ehkä aika on kullannut muistot kun heikkona hetkenä tulee ikävä. Eikä se nyt kait ihme ole, seitsemään siellä vietettyyn vuoteen liittyy pääasiassa hyviä muistoja. Pieniä erimielisyyksiä toki oli, mutta työpaikkana silti ihan hyvä. Palkka vaan olisi voinut olla parempi.

Samana päivänä kun kävin entisessä paikassa, kävin myös pojan kanssa taas tk:ssa. Kertaalleen nieluviljelyssä. Nyt tulos oli negatiivinen. Minulla itsellänikin on vielä kurkku kipeä, mutta kuulemma se voi ollakin vielä vähän aikaa, vaikka nielunäyte ei olekaan positiivinen. Ihottuma vaivaa edelleen. Korvien taustat, kainalon edusta, kaula ja nilkka kutiaa niin vietävästi. Olen raapinut ihon rikki moneen kertaan. Siskon mies veikkasi stressiä. Eikä kuulemma olisi ihmekään kaiken työmäärän ja sairastamisen jälkeen.

Niinpä. Mie lähen nyt taas töihin.