Kävimme miehen kanssa tänään sohvaostoksilla. Remontin aikana on sohvasuunnitelmat menneet kovasti uusiksi. Alunperin oli tarkoitus täyttää koko olotila suurella kulmasohvalla, mutta pian saimme päähämme vaihtaa ajatuksen kahteen sohvaan. Lopputulos oli kuitenkin tällainen:

En tiedä mentiikö siinä syteen vai saveen, mutta edullinen tuo ratkaisu ainakin oli. Sanotaanko että pari tonnia alkuperäisideaa edullisempi. Meillä kun tuo sisustusinto on sellaista luokkaa, että maku muuttuu värien ja mallien suhteen hyvinkin usein.

Ohjaaja kävi tänään taas töissä. Näin ukon tulevan ja piileskelin varastossa. En mitenkään jaksanut taas kuunnella sen hehkutusta. Ostoksesta päätellen (pieni muovinen vispilä) teki taas tikusta asiaa..

Se nyt vaan on tyhmää maksaa liikaa!

Pääkonttuurimme

Kummipoikaa keljuttaa kun on niin kova nälkä

Onneksi eväät roikkuvat matkassa mukana.

Kylläisenä naurattaa!

Siskontyttö

Serkukset

Sukulaisten yllättävä kohtaaminen Kotkan torilla.

Mikä ihmeellinen olento siellä vaunuissa on?

Peikkopoika siellä vaunuissa oli!

ps. Pahoittelen kohkaavan kännykkäkuvaajan kuvien kehnoa laatua!

Meillä kutsutaan kodinkonepuolta valkoiseksi osastoksi ja viihde-elektronikkapuolta ruskeaksi osastoksi. Sattuipa kerran tummaihoinen miesasiakas kysymään televisiota kodinkonepuolelta, jolloin myyjä oli tokaissut, että "ei, ei, tämä on Valkoinen osasto. Kysykää telkkaria tuolta Ruskealta puolelta!"

Voi vain kuvitella sitä nolouden määrää, kun myyjä on tajunnut sanomansa. Tarina ei kerro, miten asiakas lausahdukseen reagoi.

Rekkajono työmatkani varrella

Näkymä kotitoimistoni ikkunasta

Ja sama maisema talvella

Kevään ensimmäinen uintireissu Helatorstaina. Kamalan kova tuuli. Ja kylmä vesi.

Huomatukset iästäni (siis kokonaiset 34v.) alkavat olla jokapäiväisiä. Koska olen vanhin ja lempeä luonteeltani (phah), huumorintajuinenkin, luulevat nuo mulkerot ilmeisesti, että kestän ihan mitä vain. Nyt kaiken sairastamisten jälkeen ja keskellä alkavat huumorintajuni ja sietokykyni olla koetuksella. Tuossa itkiessäni aamulla tuli mieleen ajatus työpaikan vaihtamisesta. Vaikka tykkään työstäni ja työpaikastani mielettömästi. Hullua.

Taidanpa vaan sanoa seuraavaksi, että vittu nyt saa riittää. Vittuvittu. Vittuvittuvittu.

Edit.

Jonkin sortin telepatiaa meillä taitaa tuon Kaiman kanssa olla. Äskeisen kirjoituksen lopetettuani Kaima soitti. Tietysti kuuli itkuisen ääneni ja vuodatin kaiken sille. Lohdutti ja sanoi vaistonneen jonkin olevan pielessä. Eikä se varmuudella tätä blogia lue. Samaa ikärasismia sekin on kohdannut, vain puoli vuotta minua nuorempana. Mulla vaan on väsy ja that´s it. Kyllä tämä tästä. Helpotti tuokin kun sai vittua ladella.

Se, että talossa seurataan tarkasti myyjien työpanosta, on  mielestäni hieno asia. Kaikki eivät ole samaa mieltä, mutta oikeasti, parempaa motivaattoria ainakin itse joudun hakemaan. Olen melko kilpailuhenkinen, joten mulla se toimii.

Pääluottamusmiehen kanssa on sähköpostitse oltu paljon yhteydessä. Harmittaa, että tuo ihminen on asemassaan kovin talovastainen.  Itse koetan luovia työntekijöiden ja työnantajan välillä sopuisasti. Kun oikeasti haluaisin olla siellä työnantajan puolella, on välillä harmittavaa luottamusmiehenä taistella työnantajaa vastaan. Siis ajatuksena näin, ei tässä vielä kummosia taisteluja ole tarvittu. Muutama epäkohta odottaa käsittelyä, mutta luulen, että niistä selvitään taisteluitta.

Illalla on taas talopalaveri. Paljon asiaa käsiteltävänä. Eli myöhään menee.

Mukavaa päivänjatkua. Täällä tuulee!